keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Sly-paketista leivottuja

Tammikuu oli yhtä sairastelua, jäi sly-paketista leivotut bloggaamatta mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan...

Heti samana iltana kun paketti tuli tehtiin iltapalle Vaahtokarkkikaakaota, nam!

Tein myös paketin ohjeilla suklaa-filotaikinanyyttejä, mutta niissä maku oli liian kitkerä, täytteeseen ei ohjeen mukaan tullut yhtään sokeria, olisi pitänyt kuitenkin laittaa. Lopusta filotaikinasta tein kevätrullia johon käytin paketissa tulleen inkiväärin.
Tein myös Loppiaiskranssin ohjeen pullataikinasta laskiaispullia, käytin osan spelttijauhoja sekä sokerina intiaanisokeri, vähän niistä tuli hassun näköisiä mutta hyvänmakuisia (ja terveellisiä! ;) ).

Paketin tarpeita on tullut käytettyä mm. Muffinsseihin ja kakkuun jotka postailen vielä myöhemmin :)

maanantai 18. tammikuuta 2016

Tammikuun sly-paketti

Sain tammikuun slypaketin koodin jo viime viikon keskiviikkona vaan syystä tai toisesta posti piti hullua jännityksessä ja paketin saikin noutaa vasta tänään ;) ehkä ne olisi halunneet pitää paketin itse, eikä ihme, kun taas oli iso laatikko täynnä kaikkea kivaa!

~iso nippu reseptejä: Baileys-maitokahvi (namm!), Loppiaiskranssi, Mokkapirtelö + kahvisiirappi (mä syön jäätelöä vaikka näillä -30 pakkasilla että ihan varmasti tulee kokeiltua!), Vaahtokarkkikaakao (lapset ei malta oottaa millon tehdään ;) ), Filotaikina-suklaanyytit, Vuohenjuustomoussetartaletit (en ole koskaan filotaikinaa kokeillut eli oli tosiaan jotain uutta!) sekä Banaani-omenaletut ja marjasalaatti (tuolla onkin mustia banaaneja niin voisi kokeilla näitä!)
~Lettupannu
~Tummaa suklaata
~Inkivääriä
~Pieniä vaahtokarkkeja
~Päärynöitä
~Hasselpähkinäjauhetta
~Kaakaojauhetta
~Luomu intiaanisokeria
~tölkki jääkahvia (nam!)
~Sokerinauha (meillä on ensi kuussa 5v-synttärit, voinkin laittaa tätä kakkua koristamaan!)

Ja lisäksi vielä kirje paljastuksineen, näitä mahtavia paketteja minulle on lähetellyt Wiiwuska! Suuret kiitokset paketeista, ovat olleet kyllä niin hyvin suunniteltuja!
Paljastui samalla myös että Wiiwuska vierailee aika ajoin tässä ihan naapurissa, jollain kerralla kyllä treffataan ja juodaan kahvit! :)

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Vanilleknipferl

Sain tämänkin ohjeen joulukuun sly-paketissa, nyt piti päästä testaamaan uutta karamelli-vaniljasokeria ja näihinhän se kävi oikein hyvin!

(tein puolikkaan annoksen)
200g jauhoja
1 hyppysellinen leivinjauhetta
100g sokeria
1 pussi vaniljasokeria (n.8g)
2 keltuaista
170g pehmeää voita
100g mantelijauhetta

Kuorruttamiseen
50g tomusokeria
1 pss vaniljasokeria

Sekoita leivinjauhe jauhoihin isossa kulhossa. Lisää muut aineet ja vatkaa hyvin sekaisin. Vaivaa taikinaksi joko kulhossa tai kevyesti jauhoitetulla tasolla. Jaa taikina kahteen osaan, kääri molemmat kelmuun ja laita jääkaappiin joksikin aikaa.
Lämmitä uuni 180 asteeseen.
Tee taikinasta noin sormen paksuinen tanko ja leikkaa siitä 6cm pätkiä. Muotoile palat puolikuiksi.

Paista noin 10min.

Sekoita tomu- ja vaniljasokeri yhteen.
Siirrä valmiit keksit ritilälle ja siivilöi sokeriseosta päälle, anna jäähtyä.

Ohjeessa sanottiin että pikkuleivät sulavat välittömästi suussa ja ihan oikeassa olivat, nam!

Kinkkukierteet

Meinasin ensin leipoa sekä Saaristolaisleipää ja joulukuun sly-paketissa tulleesta Herkkuleivonta-lehdestä ranskalaista cake au jambon:ia mutta hiiva olikin loppu. Jotain teki kuitenkin mieli tehdä joten lehteä selailtuani ja kaappeja pengottuani päädyin tekemään Kinkkukierteitä samaisesta lehdestä.

1 pkt lehtitaikinaa (käytin torttu-)
Texmex-juustoraastetta (en ole tälläisestä kuullutkaan, käytin ihan oltermannia raastettuna)
Savukinkkusuikaleita (käytin keittokinkkuleikkelettä suikaloituna)
Kananmuna

Sulata taikina.
Ohjeessa oli että yhdistäisi kolme levyä pitkistä reunoista yhteen ja kaulisi ohuemmaksi mutta minä laitoin täytettä suoraan vaan levyille. Kääri rulliksi ja nipistä saumakohta hyvin umpeen (sipaisin myös kananmunaa liitokseen).
Leikkaa rullat n.2cm paksuiksi paloiksi.
Voitele munalla.

Paista 200 asteessa 20min.

lauantai 16. tammikuuta 2016

Lumisadepallo


(Teksti kopioitu suoraan Leivontafoorumilta jonka joulukuun haastetta varten piparirasian tein)
Kinuskikissa oli tehnyt lumisadepallo-muffinsseja, siitä sain idean tehdä piparirasian lumisadepallolla. Tarkoituksenani oli tehdä rasia punaiseksi värjätystä vaaleasta piparitaikinasta mutta paistoin pipareita hieman liikaa ja pintaan tuli ruskeita pilkkuja joten päälystin rasian vielä punaisella sokerimassalla.

75 g huoneenlämpöistä voita
0,5 dl vaaleaa siirappia
1 dl sokeria
0,5 dl kermaa
3 dl vehnäjauhoja
0,5 rkl piparkakkumaustetta
0,5 tl leivinjauhetta
1 tl joulunpunaista pastaväriä

250 g punaista sokerimassaa

Foliopäälysteisiä suklaanamuja
Kookoshiutaleita
Glitterhileitä

Pikeeriä

Liivatekuplia

Sulata voi kattilassa. Lisää sokeri ja siirappi. Kuumenna kunnes sokeri liukenee. Jäähdytä seos. Lisää elintarvikeväri.
Lisää kerma ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita piparitaikina hyvin ja anna levähtää jääkaapissa seuraavaan päivään.
Anna piparitaikinan hieman lämmetä huoneenlämmössä ja kauli jauhotetulla alustalla ohuehkoksi levyksi. Lämmitä uuni 175 asteeseen.
Leikkaa taikinasta esimerkiksi kaulimen ympärysmitan pituisia suorakulmioita sekä hieman halkaisijaa isompia ympyröitä.
Paista pipareita noin 7 minuuttia. Kääräise suorakulmiot foliolla peitetyn kaulimen ympärille jäähtymään.

Liivatekuplat

10 liivatelehteä
Öljyä
Vesi-ilmapalloja
Varrastikkuja

Liota liivatteet kylmässä vedessä. Puristele vesi pois ja sulata liivatteet mikrossa.
Puhalla ilmapallot, sivele niiden pinta kevyesti öljyllä -ei liikaa sillä muuten liivate ei tartu!
Teippaa pallot varrastikkujen tylppiin päihin kiinni.
Dippaa palloja liivatteessa niin että liivatetta on joka puolella. Anna hieman valua ja laita esim. korkeaan lasiin kuivumaan.

Seuraavana päivänä puhkaise pallo ja irroita se varovasti kuplasta. Siisti reunat saksilla.

Valmista pikeeri;

1 valkuainen
4 dl tomusokeria
Veitsen kärjellinen viinikiveä

Sekoita aineet yhteen ja laita pikeeri pursotuspussiin jossa on pieni pyöreäpäinen tylla.

Kauli sokerimassa ohuehkoksi levyksi ja ota sopivan kokoiset palat rasian päälystämistä varten. Levitä pipareiden pinnalle pikeeriä ja kuorruta massalla.

Kiinnitä rasiaan pohja pikeerin avulla.

Koristele rasia pursottamalla pikeerillä lumihiutalekuvio.

Pursota kannen päälle pikeeriä, merkitse liivatekuplan rajat ja täytä rajojen sisäpuoli piikerillä. Aseta suklaanamu keskelle ja ripottele päälle kookoshiutaleita ja syötäviä glitterhileitä. Paina kupla päälle, pursota vielä reunoille pikeeriä jotta kupla kestää kannen päällä.

Leivontafoorumin joulukuun palkinto

Leivontafoorumin joulukuun haasteena oli "Leivo punaista".

Tein haasteeseen piparirasian lumisadepallolla ja sain nettiäänestyksessä eniten ääniä, suuret kiitokset kaikille!

Palkinnon sain eilen Sveitsistä :)

Ihana paketti, sisälsi valkoista sokerimassaa, minimuffinssivuokia, suklaatähtiä, karamelli-vaniljasokeria, sahrami-leivinjauhetta ja elintarviketussit.

Kiitos LF-tiimi! :)

(postailen lumisadepallon myöhemmin)

perjantai 1. tammikuuta 2016

Joululahjat sly:ltä

Avattiin meidän aattona slyni laittamat joululahjat, ja ne osui niin nappiin, ihan kuin tuntisit meidät!
Lapset sai Mikki Hiiren kerhotalo-dvd:n (meidän neidin ehdoton lempiohjelma!) ja lumiukko-suklaita (kommentti oli "äiti me saatiin nää eli saadaan syödä kaikki kerralla, sä et voi määrätä" :D ) ja minun paketistani löytyi kynttilöitä sekä ihana Jelly Beans-lajitelma -NAM! Näitä just jonkin aikaa sitten katselin nettikaupassa kun ei meillä ainakaan kaupoista löydy mutta jäi vielä tilaamatta vaikka mieli teki ja nyt sitten sainkin! Herkullisia -ja varsinkin suklaaövereiden jälkeen maistui vielä extrahyvälle!
Suurkiitokset sly, toivottavasti joulusi sujui hyvin ja mahtavaa uutta vuotta 2016 sinulle ja kaikille muillekin :)

p.s. Kanelijuustokakku oli niin hyvää että oli pakko tehdä sellainen myös joulun kahvipöytään ;)