perjantai 25. lokakuuta 2013

Polly Rocks-kakku

Pollyt on yksiä mun lempparikarkeista, ja etenkin nuo Polly Rocksit.
Niistä inspiroituneena tein sitten kakun samoilla mauilla, eli suklaata, sitruunaa ja lakritsia -nam!
(Terkkuja Dregenille, tervetuloa kahville anytime ;) )

Pohja:
150 g voita (huoneenlämpöistä)
3½ dl sokeria
3 munaa
2 dl jauhoja
1½ dl perunajauhoja (tai maizenaa)
1½ dl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3/4 tl suolaa
3 dl maitoa (kädenlämpöistä)

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen vatkaten.
Yhdistä kuivat aineet ja sihtaa niistä vaahtoon noin puolet vatkaten, lisää sitten vuorotellen maitoa ja kuivia aineita ja vatkaa tasaiseksi.

Paista voidellussa ja korppujauhoitetussa vuoassa 175 asteessa n. tunti.

Anna vetäytyä 10 min ennen kumoamista, ja pidä jääkaapissa yön yli ennen täyttämistä.

(ohje: Mehevä suklaakakkupohja, Kinuskikissa)

Täyte:
1 pussi sitruunakiisseliaineksia + vettä
250 g mascarpone-juustoa

Tämä täyte olikin hauska sattuma. Kehittelin kakkuideaa päässäni ja päätin että yhdistän sitruunakiisselin ja mascarponen -ja sitten sitruunakiisselipaketin kyljessä oli tismalleen sama ohje, minä kun kuvittelin keksineeni sen itse :D Ehkä olin lukenut sen joskus aiemmin ja se oli jäänyt mieleen, tai kai sitä voi samoja asioita keksiä useatkin, ei tuo nyt kuitenkaan niin erikoinen keksinto ollut..
Eli valmista kiisseli paketin ohjeen mukaan ja sekoita valmis kiisseli mascarponejuustoon. Lisäksi voisi laittaa hieman lemon curdia, sitruunan maku ei ollut kovinkaan vahva. Toki voisi käyttää myös pelkkää curdia, ehkä puolisen purkkia.

Kostuta kakku maidolla ja levitä kuorrutus kahteen väliin.

Kuorrutus:
150 g lakutoffeeta (ajattelin käyttää hopeatoffeeta muttei ollut, käytin Pandan lakutoffeeta)
2 dl kuohukermaa

Laita toffeekarkit ja kerma kattilaan, kuumenna miedolla lämmöllä sekoitellen kunnes karkit ovat sulaneet, anna kiehua hiljalleen vielä noin 5-10 min.
Kaada kakun päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa.
Laita jäähtyneen kinuskin päälle Polly Rocks-karkkeja.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti