sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

Pojan 1-v kakku




8 munan sokerikakku pohja

Täyte:
2 kypsää banaania + sitruunamehua
1-2 prk säilykepäärynöitä
4 prk mango-Pilttiä
1 prk Flora vispiä
1 prk (250g) maitorahkaa
(hedelmä)sokeria
vaniljasokeria

Kostutukseen säilykepäärynöitten mehu

Pilko banaanit ja päärynät pieneksi silpuksi (voi sen banaanin muussatakin mutta minusta tulee kivempi pilkottuna), pirskottele banaanin päälle sitruunamehua ettei tummu niin pahasti.
Kostuta pohja päärynämehulla, levitä 2 prk mangososetta, sitten rahkavaahto ja päälle ensin päärynäsilppu. Toinen kerros samalla tavalla paitsi että päälle banaanisilppu (jos soseutit banaanit, levitä sose mangososeen kanssa).
Jätä vähän rahkavaahtoa, että voit siloittaa kakun pinnan. Kostuta se ensin mehulla ja sitten siloita vaahdolla.
Kuorrutukseen tarvitset 1 pötkön vihreää marsipaania ja 1½ prk Flora Vispiä.
Kauli marsipaani runsaan tomusokerin avulla ohueksi, noin kakun kokoiseksi levyksi. Nosta varovasti, esim kaulinta apuna käyttäen kakun pinnalle.
Pursota reunat vispillä.
Tämän kakun koristelin ihan kaupasta ostetuilla sokerikoristeilla, tarkoitus oli tehdä itse mutta aika loppui kesken (muutettiin samalla viikolla kun juhlat olivat..).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti