torstai 3. heinäkuuta 2008

Brita-kakku



Tämän kesän suosikkiherkku! Ensimmäisen kerran tein tätä sama iltana, kun kuopuksemme syntyi, täytin kakun supistusten kourissa enkä ehtinyt edes maistaa koko kakkua, ja esikoisen vahdit & mies olivat vielä syöneet kakun parempiin suihin ennen kuin kotiuduttiin, piti sitten muutaman kerran tehdä uusi että sai maistaa.. ;D



Pohja:
125 g pehmeää voita tai margariinia
1 dl sokeria
2 keltuaista
1,5 dl jauhoja
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Marenki:
2 valkuaista
1,5 dl sokeria

Täyte:
0,5-1 litraa tuoreita mansikoita
1-2 banaania
1 prk Flora vispiä
sokeria & vaniljasokeria

Vaahdota valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi (niin että kestää kulhossa vaikka käännät sen nurin päin) ja laita syrjään äläkä kolistele mihinkään.
Vaahdota voi ja sokeri, sihtaa joukkoon kuivat aineet vuorotellen maidon kanssa.
Levitä taikina öljytylle leivinpaperille uuninpellille, parhaiten onnistuu jauhoitetuin käsin, aika ohueksi jää. Levitä taikinan päälle marenki, saa jättää laineille.
Paista 175 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia, kunnes marenki on saanut vähän väriä.
Jätä jäähtymään.

Viipaloi banaanit ja mansikat ja vatkaa Flora vispi ja mausta se sokerilla ja vaniljasokerilla.
Leikkaa pohja neljään osaan vielä kiinni leivinpaperissa, sitten irroita pohjat yksi pala kerrallaan vetämällä veitsellä varovasti paperin ja pohjan välistä, nosta lautaselle, levitä vaahtoa ja banaania & mansikkaa, toista kaksi kertaa ja nosta viimeinen pohja päälle.
Parasta heti syötynä, menee toki seuraavanakin päivänä muttei ole enää niin rapsakkaa marenkia..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti