tiistai 6. tammikuuta 2009

Tuoretomaattipasta ja valkosipulileipä


Ohje Ruokamaailma-lehdestä pikkuisen muokattuna, tarkoitus oli tehdä päivällisvieraiksi tuleville kasvissyöjille mutta joutuivat sitten perumaan :( Vaan nytpä on harjoiteltu ja hyväksi havaittu resepti sen kerran varalle, kun tapaaminen onnistuu!



 


Noin kilo (10 kpl) tomaatteja


3 valkosipulinkynttä


2 tl kuivattua oreganoa


muutama lehti tuoretta basilikaa


loraus valkosipulvalkoviinietikkaa


1 tl sokeria


loraus öljyä


1/4 dl soijakastiketta


puolikkaan limen mehu


Leikkaa tomaatit neljään osaan (poista kannat). Kuori valkosipulit ja murskaa ne veitsen lappeella. Hauduta tomaatteja, valkosipulia ja oreganoa kattilassa miedolla lämmöllä (ensin pidin asteikolla 1-6 kolmosella ja kun alkoi kiehua, vaihdoin kakkoselle) 45 min.


Lisää revityt basilikan lehdet loppuvaiheessa hauduttamista.


Lisää sokeri ja etikka ja soseuta kastike sauvasekoittimella. Lisää loput aineet kastikkeeseen ja anna kiehahtaa.


Tarjoa keitetyn täysjyväspagetin ja valkosipulileivän kera.


 


Valkosipulileipä:


2 dl vettä


vajaa pkt tuorehiivaa


vehnäjauhoja


suolaa


öljyä


 


Päälle:


öljyä


valkosipulin kynsi


tuoretta basilikaa


kuivattua oreganoa


suolaa ja mustapippuria myllystä


 


Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhoja vaivaten, kunnes taikina on kiinteää mutta pehmeää (noin 3 dl arvelisin). Lisää suola ja loraus öljyä. Anna kohota noin 20 min.


Kauli taikina uunipellin kokoiseksi levyksi.


Vuoraa uunin ritilä foliolla, sivele folio öljyllä ja nosta taikinapohja sen päälle.


Silppua valkosipulinkynsi ja basilika pieneksi silpuksi, sekoita muutamaan ruokalusikalliseen öljyä. Levitä pohjan päälle. Lisää muut mausteet.


Paista rapeaksi 250 asteessa noin vartti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti