sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Toscaomenapiirakka ja toscaomenat


Syksyyn kuuluu omenaleivonnaiset, ja täällä kun alkaa vasta syksy olla parhaimmillaan vaikka Suomessa taitaakin olla jo talvi, tässäpä ihana omenapiirakka joka varmasti maistuu lumenkin keskellä ;)



Pohja:

2 munaa

1½ dl sokeria

3 dl jauhoja

½ tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

½ tl kanelia

100 g sulaa rasvaa


Täyte:

4 omenaa


Kuorrute:

100 g voita

1 dl sokeria

1 dl fariinisokeria

½ dl jauhoja

½ dl maitoa

3 dl mantelilastuja


Vatkaa munat ja sokeri. Lisää yhdistetyt kuivat aineet ja sulatettu rasva. Levitä voidellun piirakkauoan pohjalle.

Kuori ja paloittele omenat, levitä pohjan päälle.

Peitä foliolla ja paista 180 asteessa 10 min.


Sulata voi, lisää muut kuorrutteen aineet paitsi mantelilastut ja sekoita hyvin, lisää sitten mantelit.


Levitä kuorrute piirakan päälle ja paista vielä 200 asteessa 20 min.


Samalla ohjeella saat tehtyä myös herkullisia toscaomenoita, kuorrute riittää hyvin 8 omenalle:

poista omenista kodat ja kuori ne halutessasi, lohko puolikkaiksi tai pienemmiksi ja lado uunivuokaan, levitä kuorrute päälle ja paista 200 asteessa noin 20 min, tarjoile vaniljakastikkeen tai -jäätelön kera!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti