torstai 28. helmikuuta 2013

Muita synttäritarjoiluja: suklaatoffee-puustit & sitruuna-inkiväärimuffinssit

Laitanpas nyt tähän samaan kaikki muut makeat tarjoilut kuopuksen 2v-synttäreiltä.

Suklaa-toffeesydänpuustit 
-näillä osallistuin myös Leivontafoorumin helmikuun haasteeseen.
Taikina:
2½ dl maitoa
½ pkt hiivaa (25g)
¾ dl sokeria
¾ dl kaakaojauhetta
n. 6-7 dl vehnäjauhoja
100 g voita
Täyte:
200 g vaniljarahkaa
½ pss vanhanajan vaniljakastike-jauhetta
½ prk karamellisoitua kondensoitua maitoa
Voiteluun:
muna
Koristeluun:
tomusokeria

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liuota maitoon hiiva, lisää sitten sokeri, kaakaojauhe sekä jauhot vähissä erin vaivaten. Sulata voi ja lisää lopuksi taikinaan. Vaivaa taikinaa kunnes se irtoaa kulhon reunoista.
Kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa n. 30 min.
Kauli kohonnut taikina levyksi. Sekoita vaniljakastikejauhe rahkaan, levitä seos taikinalevylle. Levitä päälle myös karamellia. Kääri rullaksi ja leikkaa paloiksi. Leikkaa paloihin viilto keskelle ja käännä reunat ylöspäin sekä nipistä hieman toista päätä jotta pulla näyttää sydämeltä. (Voit toki tehdä pullista tavallisia korvapuusteja)
Nosta pullat pellille ja peitä liinalla, anna kohota vielä puolisen tuntia. Voitele munalla.
Paista 200 asteessa 10-15 min.
Tupsauta jäähtyneiden pullien päälle tomusokeria.
(Olisin halunnut tehdä näihin koristeeksi raidat ruokotomusokerin ja veden sekoituksesta mutten löytänyt ruokotomusokeria mistään..)
Hyviä pullia tuli, ja vaikka voisi luulla, eivät olleet liian makeita!



 Sitruuna-inkiväärimuffinssit
-ohje Kinuskikissalta

2 sitruunan kuoriraaste
½ dl sitruunamehua
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 ½ dl sokeria
2 dl appelsiinijugurttia
2 munaa
½ dl rypsiöljyä
2 tl inkiväärimurskaa


Koristelu
n. 175 g tuorejuustoa
½ prk (á 340 g) Lemon curd -tahnaa
aurinkoströsseliä


Pese sitruunat huolellisesti ja raasta sitruunan kuori. Purista mehu. Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita vatkaimella tasaiseksi.
Laita muffinssipellin koloihin paperiset vuoat ja täytä ne taikinalla.
Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Vatkaa tuorejuusto ja lemon curd yhteen, pursota muffinssien päälle ja ripottele päälle strösseliä.

Muffinssien makumaailma oli ihana, koostumus vain ei ollut ollenkaan mieleeni, oli todella tiivis, ehkäpä jos olisi ensin vatkannut munat ja sokerin jne olisi ollut parempi..
Ja vihdoin raaskin käyttää nuo ihanat muffinssivuoat, olen niitä pitkään säästellyt :D
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti