torstai 28. helmikuuta 2013

Hirveän hyvä karjalanpaisti

Sain langoltani itse ammuttun hirven karjalanpaistilihoja, tänään tehtiin siitä sitten herkkua..

 (Illalla syötiin niin ei valo enää riittänyt..)

n. 700 g hirvenlihaa
n. 700 g porsaan ulkofilettä
350 g possun kylkeä siivuina
300 g sipulia
voita
suolaa, pippuria
vettä
lihafondi

Ota lihat huoneenlämpöön noin tunti ennen ruuanlaittoa.
Leikkaa lihat sopiviksi paloiksi, suolaa ja pippuroi palat, leikkaa myös kylkisiivut noin neljään osaan.
Paista kuumalla pannulla ensin kylkiviipaleet kahdessa erässä.
Paista hirvenlihoille kyljenrasvassa hyvä paistopinta, lisää tarvittaessa voita pannulle, paista myös possulle paistopinnat.
Käytin itse tähän pussillisen söpöjä pikkusipuleita, pussissa on kelta-, puna- sekä hopeasipuleita, mutta toki voi käyttää isojakin, kuori sipulit ja leikkaa tarvittaessa sopiviksi paloiksi. Voit myös käyttää sipulit pannulla, itse en käyttänyt.



Laita lihat sekä sipulit uunivuokaan, jouduin itse vielä vaihtamaan isompaan astiaan kun ensiksi ajattelemaani vuokaan ei ihan lihat mahtuneet..






Lisää pannulle vettä, anna kiehahtaa ja lisää fondi sekä tarvittaessa suolaa (suolaa voi käyttää aika reilusti). Kun fondi on liuennut, kaada liemi lihojen päälle vuokaan.

Peitä kannella (tai foliolla), ja paista ensin 250 asteessa noin 30 min, sen jälkeen vähennä lämpö 120-150 asteeseen ja anna muhia, itse annoin olla kuusi tuntia ja kyllä oli ihanan pehmeää lihaa!
Tarjoa perunamuusin kanssa.

1 kommentti:

  1. Ihanan näköistä -meillä syödään paljon riistaa ja kyllä tuo pitkä haudutusaika on aina se muhevin! Täytyypä ottaa hirvipaisti sulamaan ja laittaa illalla hautumaan :)

    VastaaPoista