tiistai 7. elokuuta 2012

Epäonniset synttäritarjoilut

Näitä ei melkein kehtaisi blogiin laittaakaan mutta menkööt nyt ;)
Keskimmäinen poika juhli 4-v-syntymäpäiviään kesäkuussa ja juhliin tein kakun, toiveena oli ollut jo pitkään että kakun päälle tulisi crocsit kun jossain blogeja selatessani sellaiset huomasi.
Itse taas halusin kokeilla valkosuklaamassaa, jonka ohjeen löysin leivontafoorumilta, kun useimmat vieraat eivät marsipaanista pidä ja sokerimassakin on aika imelää ja lisäksi melko kallistakin, ajattelin jos löytyisi uusi massa millä päälystää kakkuja.
Noh.. eihän se ihan niin helppoa ollut :D
Massasta tuli aivan liian pehmeää, laitoin ilmeisesti liikaa siirappia..
Massasta ei saanut kaulittua levyä kakun päälle joten kaulin pieniä suikaleita joilla peitin kakun :D Ei siitä todellakaan kovin hieno tullut, crocsit sentään onnistui joten kuten (tosin niistä tuli vähän liian pienet), ja kakku maistui hyvältä (siinä oli joku suklaapohja ja muistaakseni Kinuskikissan vaniljavanukastäyte?).





Tein synttäreille myös macaroneja, jotka epäonnistuvat myös, mikähän epäonni mua vainosi tuolloin.. Kuoret eivät onnistuneet ja suklaatäyte oli ihan kamalaa pursotettavaksi ja kun kuoria yritti täyttää ne hajosivat entisestään.. No kyllä nekin maistui ihan hyvälle että ei sillä :D
 

2 kommenttia:

  1. Hyviä olivat silti..:)

    t. äiti

    VastaaPoista
  2. Pääasia, että maku on kohdillaan :)Ja joskus pitää aina kokeilla jotain uutta -veikkaisin että päivänsankari&vieraat ei ole yhtään kriittisiä leipomuksia kohtaan vaan ovat olleet hyvinkin tyytyväisiä :)

    VastaaPoista