Poikien teki mieli leipoa ja itseni myös, päätettiin tehdä pullaa!
Kun aloin tekemään taikinaa, huomasin ettei meillä ollut kananmunaa, no jätin sen sitten pois ja hyviä tuli!
Taikina:
½ l maitoa
2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
½ tl suolaa
22g kuivahiivaa
12-15 dl jauhoja
200 g pehmeää voita
Lämmitä maito 42 asteiseksi. Lisää maitoon sokerit ja suola, sitten kuivahiiva sekoitettuna osaan jauhoista, sitten loput jauhot kokoajan vaivaten. Lisää lopuksi pehmeä voi, vaivaa kunnes irtoaa käsistä ja kulhon reunoista.
Anna kohota kaksinkertaiseksi noin puoli tuntia.
Kauli taikina levyksi ja täytä:
150 g pehmeää voita
2 dl fariinisokeria
2 rkl kanelia (tai maun mukaan)
Sekoita täytteen aineet hyvin yhteen ja levitä taikinalevylle. (Pojat laittoivat omiin pulliinsa vielä rouhittua tummaa suklaata lisäksi.) Kääri rullaksi, leikkaa noin 1½cm paloiksi, siirrä leivinpaperille, litistä hieman ja anna kohota liinan alla ½h.
Voitele kohonneet pullat kahvilla ja koristele koristerakeilla (tai perinteisemmin raesokerilla, meiltä ei nyt löytynyt sitäkään mutta aika kiva näin!).
-Lasten pullat oli paljon värikkäämpiä kuin tylsän äitin ;) Niistä ei tosin tullut otettua kuvia..
Paista 225 asteessa noin 10-15 min.
Mikään ei kyllä voita tuoretta pullaa... Minun äiti ei koskaan laita kananmunaa pullataikinaan, väittää että pysyvät niin pehmoisina pidempään. Onkohan totta.
VastaaPoistaNam pullaa itse jo monta päivää tehnyt mieli leipoa, mutta en ole vielä "kerennyt" :D kyllä pullataikinasta voi munan hyvin jättää pois ja vaikuttaa ettei kuivu niin. Mummoni ei käytä munaa kuin voiteluun ja aina tehnyt niin.
VastaaPoistaOnpas hyvännäköisiä! Talouskoulussa muistan kuulleeni juuri tuon saman väittämän, että jos on kananmunaa taikinassa, pulla kuivahtaa nopeammin. Minäkin käytän vain voiteluun.
VastaaPoistaMäkin olen usein tehnyt pullaa ilman kananmunia ja ihabn yhtä hyviä on tullut. :) Täytyisi varmaan taas piiiitkästä aikaa leipoa pullaa, vaikka sitten pakastimeen vierasvaraksi jollei muuten. :D
VastaaPoista...mutta eihän kananmunaa pullassa tarvitakaan, kuin pelkkään voiteluun ja sen voi tehdä maidollakin.
VastaaPoistaKeltuaisella yksistään voitelu antaa kyllä erikoisen kauniin värin ja kiillon !
Onpa suloisia puusteja ^___^ Tekisi mieli napata kuvasta yksi, mutta ei mahda onnistua... :D
VastaaPoistaMinä en käytä koskaan pullaan kanamunaa, alkujaan jätetty pois allegioiden takia. Munaton pulla tosiaan säilyy paremmin ja kestää pakastuksenkin paremmin. Voitelunkin voi tehdä ilman munaa, kun käyttää siirappia.
VastaaPoistaKauniita nuo koristeet pullien päällä!
Täällä kanssa tehdään pullataikina ilman kananmunaa, meilläkin allergioiden takia. Ja hyviä ovat olleet. Sinun leipomat ovat kyllä tosi herkullisen näköisiä!!! Blogissani on sinulle tunnustus!!!
VastaaPoistaHerkullisilta näyttävät! -pullantuoksua onkin ikävä -ehkäpä pitää huomenna leipoa muutama puusti :)
VastaaPoistaKuppi kahvia ja yksi tai kaksi tai miksi ei kolme tälläistä :) Nälköä tulee katsellessa.
VastaaPoistaKiitos kommenteistanne :)
VastaaPoistaEkaa kertaa tosiaan tein pullaa ilman munaa ja todellakin, pehmeämpiä tuli eivätkä olleet heti seuraavana päivänä kuivahtaneita kuten munalliset, eli tästä lähtien näin teemme! :)