lauantai 10. marraskuuta 2012

Pikkujoulukakku


Sain tilauksen pikkujoulukakkuun sukulaisilta, toivottiin koristeeksi ainakin kalsareita :D Kokeilin tehdä ekaa kertaa sokerimassasta hahmon, kalsarisillaan glögiä maistelevan tontun ;) Eihän se ihan nappiin mennyt mutta ensimmäiseksi kokeiluksi ihan ok.. Ja kävi vielä niin että punainen väri loppui kesken, täälläpäin on nykyään yksi ainut liike mistä voi leivontatarvikkeita ostaa (no kaupasta saa niitä nestemäisiä värejä mutta ne ei tässä toimi) ja sieltä oli juuri myyty viimeinen punainen pastaväripurkki, myöhemmin tulisi lisää mutta ei nyt tuohon hätään auttanut, ei sitten tontun puvusta tullut niin joulunpunainen mikä oli ajatus..
Tonttu sai ympärilleen pari pulloa, ja kakun päälle vielä laitoin tekstin sokerimassasta.
Reunoille tein (omasta mielestäni epäonnistuneita mutta ne haluttiin kakkuun kuitenkin) kalsareita, ihan niin että kaulitusta sokerimassasta otin pipariukko-muotilla alaosan josta leikkasin vielä jalkaterät auki ja maalasin sitten eri väreillä..

Kakku on 6 munan sokerikakkupohja.
Täytteenä mousse kuohukermasta (2 dl), mascarponesta, valkosuklaasta (300g) sekä lemon curdista (½ prk), kostutus sitruunalimsaa ja moussen alla vielä sipaisu lemon curdia.
Kuorrutus vaahtokarkin makuista kaulintamassaa, sen alla eristeenä sokerikreemi.

Kuvat on tosi huonoja ja sotkut vielä taustalla, mutta tuli vähän kiire kun kakun piti ehtiä junaan, ei ehtinyt alkaa siivoilemaan kuvausta varten -saatan tosin saada vielä paremmat kuvat juhlista :)

3 kommenttia: