perjantai 18. toukokuuta 2012

SLY 19 toukokuun paketti

Keskiviikkona sain emolta lähetystunnuksen että saisin haettua paketin heti, innoissani lähdin sitten postille, tarkasti vähän ennen seitsemää kun viimeksi kävin postilla vaille kahdeksan ja huomasin silloin että olivat napanneet tunnin aukioloajoista, no, helatorstain aatto niin olikin posti suljettu jo kuudelta.. (siitä jatkettiin matkaa sitten kirjastolle jossa oli ovessa lappu että kaikki kirjastot ovat keskiviikkona suljettu..)



Mutta tänään sitten onnistuin menemään postin sen ollessa avoinna ;)






Ihanan runsas paketti:

-ohjeet Euran rinkilöihin ja avokado-melonileivoksiin (kuulostaa mielenkiintoisilta!) sekä pari ohjelehtistä

-Muffinit ja leivokset-kirja täynnä aivan ihania ohjeita, kirjassa lukikin "Ongelmaksi saattaa muodostua, mitä ohjetta kokeilisi ensimmäisenä." -ihan totta!

-vanilja- ja fariinisokeria, näitä tarvitaan aina!

-pieniä kakkupapereita

-marsipaania (pääsen harjoittelemaan koristeita keskimmäisen 4v-juhlia varten -kakun päälle pitää tulla joko crocksit tai angry birdsejä, katsotaan onnistunko kumpiakaan tekemään..)

-mansikkakreemiä, ihan uusi tuttavuus!

-neljä pientä täytekeksipakettia, tuoksuvat tosi hyvälle, tekisi mieli säästää ne jonkun hyydykekakun pohjaksi mutta voi olla että menevät sitä ennen... ;P

-pussi kahvijauhetta (heti osui silmiin pari ohjetta muffinikirjassa mihin tuota tarvitaan..)

-pirteän värisiä muffinivuokia

-kortti jossa teksti "Pienistäkin asioista voi olla SUURTA iloa" -ja tuli sitä iloa tästä paketistakin vaikkei pieni ollutkaan ;)



Kiitos paljon ihanasta paketista sly:ni! :) Meillä taidetaan viikonloppuna leipoa muffinsseja... ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti