keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Tunnustus Redrose82:lta


Redrose82 antoi blogilleni tunnustuksen, kiitos :)







Ensin täytyy kirjoittaa seitsemän tunnustusta itsestään.. (kääk..)

1. Innostun herkästi asioista (kuten karppauksesta ;D) mutta mun on vaikea pitää intoa yllä pitkään...

2. Paitsi innostusta herkkujen syömiseen, se on jatkunut jo n. 28
vuotta eikä loppua näy.. :S

3. Kuuntelen oikeastaan ainoastaan CMX:ää, vaikka pidän monista muistakin bändeistä, en vaan jaksa kuunnella niitä :D (ellei joku pakota ;) )

4. Arkinen haaveeni on saada maata sängyssä CMX:n soidessa taustalla, lukea jotain hyvää kirjaa (nyt kesken Valtaistuinpeli) ja syödä herkkuja -ei onnistu lasten kanssa :D

5. Haaveilen myös matkustelusta, tosin lähinnä Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Australiassa, mutta sekin haave saanee odottaa lasten kasvamista..

6. Olen asunut yhdeksällä eri paikkakunnalla Suomessa.

7. Hain syksyksi kouluun, pääsykokeet on ensi kuussa, katsotaan kuin käy...





Valmiita kysymyksiä:



 


1. Koska aloitit blogin?



Piti ihan luntata milloin oon kirjoittanut ekan postauksen; 2.9.2007



2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä se käsittelee?



Leipomuksista ja ruoasta..



3. Mikä tekee blogistasi erillaisen muihin blogeihin nähden?



Ei varmaan mikään? Paitsi surkeammat kuvat :D



4. Mikä sai sinut aloittamaan kirjoittamisen?



Jonkin verran olin toisten blogeja lueskellut kateellisena ja ajattelin sitten itsekin kokeilla -saisipa ainakin testatut reseptit talteen!



5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?



Olisi kiva oppia kuvaamaan kunnolla, ja siihen liittyen myös opetella esillepanoa ja asettelua houkuttelevammaksi.. Yleensä vaan ensinnäkin oon niin pihi etten kehtaa ostaa mitään "ylimääräistä" koristetta että tarjoilut olisivat houkuttelevampia ja myös leivonnaiset tulee usein leivottua ja sitä myötä kuvattua illalla jolloin ei tietenkään valo riitä..



Tunnustus täytyy myös jakaa eteenpäin viidelle, ja tämän haluaisin antaa seuraaville ihanille blogeille:



Puikotellen

Marilee leivoskelee

Piian jutut

Sokerihiiren koti

Sakari Sokeri




Kiitos vielä Redroselle :)


sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Muffinssien uusi elämä



Eilen illalla hokasin että näistä muffinsseistahan voisi tehdä cake popseja, kun eivät mitään kummoista herkkua olleet siltään, ja kun jääkaapissa oli avattu rasia tuorejuustoa äitienpäivän cookie popseista menossa vanhaksi niin ei muuta kun tuumasta toimeen..



Murensin siis noin 5-6 (hyvin niitä siis ehti mennäkin kun niitä oli 18 :D) muffinssia kulhoon, silppusin sekaan kourallisen vaahtokarkkeja ja lisäsin n. 150 g maustamatonta tuorejuustoa ja sekoitin taikinaksi josta pyörittelin palloja ja pallot sitten jääkaappiin kovettumaan. Tänään dippasin osan valkosuklaassa, osan maitosuklaassa.



Oikein ovat hyviä (ei ajatella sitä miten paljon enemmän niissä on nyt sokeria yms..)!




lauantai 19. toukokuuta 2012

Vaahtokaramellimuffinit

Heti piti eilen illalla jotain kokeilla sly-paketissa tulleesta kirjasta, poikien kanssa valittiin herkullisen kuuloiset vaahtokaramellimuffinit.

En vaan tiedä teinkö jotain väärin (fiksua alkaa leipomaan kun on illan yksin lasten kanssa ja juuri iltapuuroaikaan, toisella kädellä hämmentää puuroa ja toisella leipoo muffinsseja... ;) ) vai onko reseptissä virhe -muffinssit eivät olleet kovinkaan hyviä, taikina oli kovaa ja maistui lähinnä jauholle.. :/

Mutta laitan sen nyt kuitenkin tähän, jos vaikka joku osaa vinkata mitä olisi pitänyt tehdä (on noita muffeja tullut tosin syötyä :P suklaa ja vaahtikset kyllä korvaa pienet puutteet taikinassa :D)




Käytin sly-paketissa saamiani muffinivuokia muffinipellillä, ja kun taikinaa jäi yli, pääsin testaamaan Arlalta saamani silikonivuoat, voitin ne jostain fb-kilpailusta, tosin oon alkanut miettimään noinkohan kaikki osallistujat voittaa niissä sillä sain Arlalta myös joulun aikaan lehmä-piparimuotin voittona toisesta fb-kisasta.. tai sit mulla on vaan tosi hyvä tuuri!



ainekset

12 kpl (itse sain yhteensä 18 kpl)



70 g voita sulana

275 g vehnäjauhoja

6 rkl kaakaojauhetta

3 tl leivinjauhetta

85 g hienoasokeria

100 g maitosuklaarakeita (me käytettiin levyllinen Pandan valkosuklaata rouhittuna)

55 g erivärisiä pieniä vaahtokaramelleja (käytin ihan vaan valkoisia pieniä kun niitä oli kaapissa)

1 iso kananmuna vatkattuna

3 dl maitoa



Siivilöi jauho, kaakao ja leivinjauhe kulhoon. Sekoita joukkoon sokeri, suklaarakeet ja vaahtokaramellit.

Vatkaa eri kulhossa muna, maito ja sula voi yhteen. Hämmennä ne varovasti jauhoseokseen. Jaa taikina vuokiin.

Paista muffineita 190-asteisessa uunissa 20-25 minuuttia tai kunnes ne ovat kohonneita ja kullanruskeita (aika tummanruskeita olivat jo valmiiksi ;) ja mun uunilla n. 17 min oli aika hyvä aika, toki olivat pienempiä kun tuli enemmän).



Seuraava resepti kirjasta on jo listalla, pakko kokeilla trooppisia kookosmuffineita! (kunhan saadaan nuo edelliset syötyä/syötettyä jollekin)


perjantai 18. toukokuuta 2012

SLY 19 toukokuun paketti

Keskiviikkona sain emolta lähetystunnuksen että saisin haettua paketin heti, innoissani lähdin sitten postille, tarkasti vähän ennen seitsemää kun viimeksi kävin postilla vaille kahdeksan ja huomasin silloin että olivat napanneet tunnin aukioloajoista, no, helatorstain aatto niin olikin posti suljettu jo kuudelta.. (siitä jatkettiin matkaa sitten kirjastolle jossa oli ovessa lappu että kaikki kirjastot ovat keskiviikkona suljettu..)



Mutta tänään sitten onnistuin menemään postin sen ollessa avoinna ;)






Ihanan runsas paketti:

-ohjeet Euran rinkilöihin ja avokado-melonileivoksiin (kuulostaa mielenkiintoisilta!) sekä pari ohjelehtistä

-Muffinit ja leivokset-kirja täynnä aivan ihania ohjeita, kirjassa lukikin "Ongelmaksi saattaa muodostua, mitä ohjetta kokeilisi ensimmäisenä." -ihan totta!

-vanilja- ja fariinisokeria, näitä tarvitaan aina!

-pieniä kakkupapereita

-marsipaania (pääsen harjoittelemaan koristeita keskimmäisen 4v-juhlia varten -kakun päälle pitää tulla joko crocksit tai angry birdsejä, katsotaan onnistunko kumpiakaan tekemään..)

-mansikkakreemiä, ihan uusi tuttavuus!

-neljä pientä täytekeksipakettia, tuoksuvat tosi hyvälle, tekisi mieli säästää ne jonkun hyydykekakun pohjaksi mutta voi olla että menevät sitä ennen... ;P

-pussi kahvijauhetta (heti osui silmiin pari ohjetta muffinikirjassa mihin tuota tarvitaan..)

-pirteän värisiä muffinivuokia

-kortti jossa teksti "Pienistäkin asioista voi olla SUURTA iloa" -ja tuli sitä iloa tästä paketistakin vaikkei pieni ollutkaan ;)



Kiitos paljon ihanasta paketista sly:ni! :) Meillä taidetaan viikonloppuna leipoa muffinsseja... ;)


maanantai 14. toukokuuta 2012

Hävikistä herkuksi - perunankuorisipsit





Toukokuun ajan on useissa blogeissa käynnissä Hävikistä herkuksi-kampanja, ja arvelinpa minäkin kantaa korteni kekoon (tai ehkä tässä tapauksessa korteni pois keosta?).



Perunankuoret varmaan aika usein menee suoraan bioroskikseen, ainakin meillä, nyt kokeilin niistä tehdä herkkua..



Perunankuorisipsit:






perunankuoria (hyvin pestyistä perunoista!)

öljyä

suolaa (& mausteita)



Huuhtele kuoret hyvin ja kuivaa ne talouspaperilla.

Kuumenna öljy kattilassa n. 180 asteiseksi ja keitä kuoria erissä kunnes ovat kullanruskeita, nostele talouspaperille valumaan, suolaa (ja halutessasi mausta, me syötiin nämä ihan naturel) lämpiminä.






Nämä toki keventää jätekuormaa mutta muuten ei ehkä kovin kevyttä hävikkiherkkua... ;)


Äitienpäivä


Eilen juhlittiin äitienpäivää ja syötiin hyvin..



Päivälliseksi tarjolla "beef Wellingtonia" (tai sinnepäin)





Voitaikinakuoren sisällä pihvi takuumureasta sisäpaistista (vähän hirvitti miten sitkeää tulee mutta oli lupauksen mukaisesti tosi mureaa ja hyvää!) suolalla ja pippurilla maustettuna sekä pekonia ja sipulia (sieniä vissiin pitäisi oikeasti laittaa mutta ne kun ei mun suuhun sovi niin sovellettiin..).

Lapset sai "nakit Wellingtonia" eli voitaikinakuoren sisällä nakkeja ja pekonia :D Lisukkeeksi ihan salaattia ja pakasteesta lohko-, rösti- ja ranskanperunoita sekä punaviinikastiketta (gurmeesti pussista).

Mutta hyvää oli!



Jälkkäriksi mansikka-paahtokermahyytelö-kinuskikakkua:





Pohja 5:n munan sokerikakkupohja



Täyte:



Paahtokermahyytelö:

1 dl sokeria

1 dl vettä

2 liivatetta

4 dl vispikermaa



400 g mansikoita



Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Laita sokeri kattilaan, sulata ja nosta levyltä heti kun alkaa saada väriä. Lisää vesi ja keitä tasaiseksi liuokseksi. Liuota liivatteet seokseen ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

Vatkaa kerma ja lisää jäähtynyt sokeriliuos ohuena nauhana vatkaten vaahtoon.



Laita vaniljamaidolla kostutettujen kakkulevyjen väliin paahtokermahyytelöä ja siivutettuja mansikoita (jätä mansikoita myös koristeluun).



Valmista kuorrutus:



2 dl vispikermaa

1 dl sokeria

1 dl fariinisokeria



Keitä kinuskia noin 20 min miedolla lämmöllä kunnes kylmään veteen tiputtamasi kinuskipisara ei liukene veteen.

Kaada kakun päälle ja anna jäähtyä.



Pursota sitten reunoille kermat -milloinkahan mä oppisin ostamaan tarpeeksi kermaa..... Nytkin 4 dl vispikermaa eikä siltikään riittänyt... No, makuun ei vaikuta vaikka vähän pohja paistaakin väleistä :)



Lisäksi mansikka-cookiepopseja:





1 pötkö mansikkadominoita

n. 50 g tuorejuustoa

kourallinen pakastekuivattuja mansikoita



150 g valkosuklaata



Murskaa keksit ja mansikat, sekoita tuorejuustoon. Muotoile palleroiksi, anna jähmettyä kylmässä ja kasta sitten sulatettuun suklaaseen. Koristele halutessasi, minä käytin valkoista glitterhilettä ja kokeilin uutta helmiäissprayta :)


Suklaa-vaniljakakku

Lapset sai päättää millainen kakku tehdään isin syntymäpäiväksi -toinen halusi suklaata, toinen vaniljaa, joten tehtiin kompromissi ;)





(kuva on otettu hätäisesti ennen kuin vikkelimmät ehtii nappaamaan palat joten eipä ehtinyt paljon sunnitella tai taustoja siistiä.. lapsiperheen arki näkyy siis taustalla :D)



Pohja Kinuskikissan suklaakakkupohja



Täyte & pursotukset:

2 dl vispikermaa

200 g maustamatonta tuorejuustoa

1½ pss vaniljakastikeaineksia



Valmista 1 pussi vaniljakastiketta paketin ohjeen mukaan.

Vaahdota kerma, sekoita kermaan tuorejuusto sekä vaniljakastike, lisää puoli pussia vaniljakastikeaineksia jämäköittämään täytettä.



Kuorrutus:

tummaa suklaata & ranskankermaa (muistelisin jotta reilu 100 g suklaata ja pari rkl kermaa?) sulatettuna ja yhteen sekoitettuna



Koristeeksi keskimmäinen valitsi suklaakarhuja Lidlistä joilla sitten yhdessä isoveljen kanssa koristelivat kakun :)


sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Karppisima


Piti kokeilla onnistuuko sima karppisokerilla! Laitan jo ohjeen, vielä en ole maistanut, huomenna, huomenna.. Kerro sitten miten kävi! ;)







1,2 litraa vettä

100-200 g mustaherukoita (piti käyttämäni mustikoita mutta selvisi että olivat herukoita.. vois ehkä kirjoittaa pakasteisiin mitä ne on? :D)

1 sitruuna

n. 125 g karppisokeria

1 rkl tavallista sokeria

pieni nokare tuorehiivaa



Laita kattilaan 6 dl vettä, herukat (voi käyttää muitakin marjoja) ja sokerit. Keitä hetki, lisää sitten puolikkaan sitruunan mehu ja loput vedestä. (Tarkista maku)

Kun neste on noin kädenlämpöistä, liuota pieni nokare hiivaa tilkkaan vettä (4 l:n satsiin simaa käytetään n. 1/5 tl hiivaa, eli tähän siitä vielä neljäsosa!) ja sekoita nesteeseen. Viipaloi sitruunan toinen puolikas ja lisää seokseen. Anna seistä huoneenlämmössä seuraavaan päivään.







Seuraavana päivänä pullota sima: laita (pestyn! ;) ) 1,5 litran pullon pohjalle 1 tl tavallista sokeria ja pari rusinaa, kaada sitten siivilöity sima pulloon. Huoneenlämmössä sima valmistuu päivässä, parissa, kunhan rusinat nousevat pintaan siirrä sima jääkaappiin.

Nauti kylmänä!


maanantai 23. huhtikuuta 2012

Leivontatarvikkeet


No niin, tässä sitä lupailemaani listaa, lähinnä sly-pariani varten (aiemmalla kierroksella parini Sokerihiiren kodista oli tehnyt listan omista tarvikkeistaan, helpotti pakettien kokoamista kun näki mitä jo on, mitä ei tarvitse ja mitä voisi tarvita!) ja ehkä itsellekin vähän inventaarioksi..





Värit yms.

Vasemmalta oikealle ylhäältä alas:

Valkoinen jauheväri, CMC-jauhe, punainen elintarvikeväri, kultainen tomuväri, valkoiset "glitter"-hippuset, elintarvikeliima

valkoinen pastaväri, taivaansininen pastaväri

musta, violetti, keltainen, ruskea

punainen, oranssi, sininen ja vihreä, pastavärejä kaikki





Koristelutarvikkeita yms..

Kukkamuotit (menee myös piparimuoteista, muita piparimuotteja en kuvannut, niitä on säkillinen, melkein kaikki niitä "tavallisia"), kakkusaha, koristelukolmio ja -neliö, reunakalvo, kulmalasta (pitäisi hommata isompikin!)

Siveltimet (maalipinta on kivasti lohkeillut mutta itse siveltimet ovat vielä ihan iskussa), musta elintarviketussi, syksy-mini-muotit, lehti-silikonimuotti, päivänkakkara-silikonimuotti, gerbera/auringonkukka-ejektorimuotti, kukkamuotit

kukkanaula, pienet sydänejektorimuotit, pieni kukkamuotti

marsipaarityövälineet, digitaalinen lämpömittari, piparimuotit(pari osaa oli jossain teillä tietymättömillä)





Tyllat ja liittimet, koristelukynä





Sydän- ja ruusukonvehtimuotit, "Funky"-kirjainmuotit, isot ja pienet kirjaimet, koukero-koristelusetti(ihan virallinen nimi varmasti! :D)



Siinäpä ne taisivat olla.. Paitsi tajusin että unohdin kuvat ruusutikkari-muotin vaikka se oli pöydällä valmiina kuvattavaksi..


lauantai 21. huhtikuuta 2012

Hiljaiseloa...


Viimeaikoina on syystä tai toisesta tämä blogin päivittäminen jäänyt vähän taka-alalle, joku kevätväsymys vaivannee?, vaikka leivottua on kyllä tullut, tosin yleensä vaan niitä vanhoja tuttuja joita ei kehtaa montaa kertaa blogiin päivittääkään.

Samoin kun on tullut tehtyä karppikokeiluita jotka eivät ole menneet ihan putkeen eikä niitäkään kaikkia viitsi tänne laittaa (paitsi jos tekisin osion "älä tee näin" ;D).



Mutta jospa tässä taas kevään ja kesän myötä vähän aktivoituisi.. Ja etenkin kohta starttaavan SLY19-kierroksen myötä, jolle lähdin mukaan! :)



Muta tässä muutama kuva siitä mitä on tullut tehtyä...





Taas pandakeksejä kerhoon vietäviksi, esikoisen 5v-synttäritarjoiltaviksi! (Näistä ei tullutkaan valmiina otettua yhtään kuvaa...)





Isot pojat tekivät suklaavaahtiksia esikoisen synttärijuhliin :)





Sitruuna-macarons, täytteessä itsetehty lemon curd, valkosuklaa & mascarpone.



Ensi viikolla koetan saada tehtyä listan leivontatarvikkeistani! (Nyt kun kirjoitan sen tänne niin mun on pakko saada se tehtyä! ;) )



P.S. Niin ja joku retkahti karppaamisestakin.. Mutta jonkin sortin elämäntapoja yrittäisi pitää yllä, ei niin tiukkaa kuin aiemmin mutta joku roti -jos se selkäranka löytyisi jostain... Jos näkyy teilläpäin niin laittakaa tulemaan tänne asap!