keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

British Rasberry Trifle

Leivontafoorumin maaliskuun leivontahaasteessa oli aiheena Euroopan maa II: Englanti, Espanja, Itävalta, ja haasteen aiheena siis tehdä joku tyypillinen kyseisen maan (jonkun noista kolmesta) herkku.

Valitsin itse triflen, olen sitä pitkään jo halunnut kokeilla ja vaikka nyt ilmeisesti tämä ei olisi haasteen sääntöihin ihan sopinut kun on enempi jälkiruoka (itse pidin kiinni siitä että ohjeissa sanottiin vain että jokin osa on paistettava uunissa) niin tein kuitenkin ja hyvää oli :)

Tekstin kopioin suoraan Leivontafoorumilta..

Tätä jälkiruokaa olen suunnitellut tekeväni jo vuosikausia, kirjoitin joskus 2002 tai niillä main reseptikirjaani telkkarista Jamie Oliverin triflen reseptin, joka tosin poikkeaa jonkin verran perinteisestä joten tällä kertaa en käyttänyt Jamien reseptiä vaan tätä ilmeisesti aitoa tai ainakin lähelle sitä, googlettamalla löytyi useita samanlaisia reseptejä, seurasin itse tätä.
Useimmissa resepteissä käytettiin valmiita aineksia, ilmeisesti Englannissa myydään ihan tarkoitusta varten ”Trifle sponges/fingers”-pakkauksia, myös valmis hyytelö (Jell-o) sekä vaniljakastike oli käytössä useissa resepteissä mutta halusin kuitenkin tehdä kaiken itse alusta asti.
Edellisenä päivänä valmistetaan vaniljakastike sekä vadelmahyytelö (myös sienikakun voi paistaa edellisenä päivänä).

Vaniljakastike/ Custard
150 ml maitoa
250 ml kuohukermaa
50 g sokeria
6 keltuaista
1 vaniljatanko

Halkaise vaniljatanko ja poista siemenet.
Lämmitä maito, kerma ja 1 tl sokeria väreileväksi.
Vatkaa keltuaiset ja loppu sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää lämmin neste ohuena nauhana munavaahtoon kokoajan sekoittaen.
Siivilöi seos kattilaan, lisää vaniljan siemenet.
Sekoittele kokoajan miedolla lämmöllä kunnes seos sakenee (n. 20min) Älä anna kiehua ettei juoksetu tai pala!
Siivilöi kulhoon ja anna jäähtyä. Kastike sakenee kylmässä vielä lisää.

Vadelmahyytelö/ Rasberry Jelly
150 g vadelmia
250 ml mehua (vadelma tai omena)
1 rkl sokeria
2 ¼ tl liivatejauhetta
2,5 rkl vettä
Laita liivatejauhe turpoamaan veteen.
Keitä vadelmia mehussa 5 min (etenkin jos käytät ulkomaisia vadelmia!).
Halutessasi ensin soseuta sauvasekoittimella ja siivilöi seos kulhoon, tai suoraan purista vadelmat siivilän läpi.
Lisää turvonnut liivate kuumaan nesteeseen.
Anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja siirrä sitten jääkaappiin vähintään 4 tunniksi.

Victorian sienikakku / Victoria Sponge cake
 


3 munaa
225 g hienoa sokeria
225 g jauhoja
3 tl leivinjauhetta
225 g pehmeää voita

Laita kaikki ainekset kulhoon ja vatkaa nopeasti sekaisin. Jos haluat varmistaa ettei kakusta tule kumimaista, voit vatkata ensin kaikki muut ainekset sekaisin ja lisätä lopuksi jauhot & leivinjauheen.
Kaada taikina voideltuun ja jauhoitettuun vuokaan, paista 180 asteessa 30-40 min.

TRIFLE
n. ½ Victoria sponge cake:a
3 rkl sherryä tai vadelmamehua
300 g vadelmia (säästä muutama koristeluun)
1 annos vadelmahyytelöä
1 annos vaniljakastiketta
500 ml kuohukermaa (+ ripaus sokeria)

Leikkaa kakusta viipaleita ja asettele ne tarjoiluastian pohjalle. Kostuta sherryllä tai mehulla. Anna imeytyä 5 minuuttia.

 Jos käytät ulkomaisia vadelmia, kuumenna niitä 5 min. Levitä vadelmat kakkupohjan päälle.

Leikkaa hyytelö paloiksi kulhossa ja levitä palat vadelmien päälle.
Kaada päälle vaniljakastike.
Vatkaa kerma vaahdoksi, mausta halutessasi sokerilla.
Kaada kermavaahto kulhoon.

Koristele vadelmilla.
 Tässä vielä kerrokset näkyvissä:

Todella hyvä jälkkäri, ei yhtään liian makea vaikka sitä vähän pelkäsin, toki todella tuhti mutta kukas käski ottaa useamman kulhollisen.. :wink:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti