maanantai 25. huhtikuuta 2011

Pääsiäisen lammaspaisti ;)


Nami-hiiren blogista löytyi inspiraatio tähän ei villavaan vaan pullavaan lampaaseen :)


Määkijä matkasi tänään esikoisen kummeille pääsiäistervehdykseksi :)



Taikina on tavallista korvapuustitaikinaa (yhteen lampaaseen meni vajaa puolet puolen litran taikinasta), täytteenä sitruunarahka:


½ sitruunan kuori ja mehu

½ muna

250 g maitorahkaa

½ dl sokeria


Raasta sitruunan kuori ja purista mehu, sekoita ainekset keskenään ja levitä kaulitulle pullataikinalevylle. Kääri rullaksi ja leikkaa paloiksi, muotoile ensin täytteettömästä taikinasta lampaalle pää ja asettele sitten "villakiehkuroita" ympärille. Anna kohota ½ h peitettynä, paina rusinat silmiksi ja nenäksi, voitele munalla, sirottele päälle hienoa sokeria ja paista 225 asteessa noin 15 min.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Pääsiäiskakku "kinder"-täytteellä


Piti vielä muffinssien lisäksi tehdä kakkukin pääsiäistä varten, kun eikös pääsiäisen aikaan saa syödä kun on tässä paaston aika päättynyt (ja tokihan meillä on paastottu, on on) :D


Tähän käytin viimeisimmässä sly-paketissani saamaani banaaninmakuista massaa, maistuikin tosi vahvasti banaanille, hyvää! Ja koostumuskin oli oikein hyvä, sitä vielä vähän jäi, pitänee yrittää värkätä siitä vaikka jotain koristeita..



Pohjana Kinuskikissan mehevä suklaakakkupohja 2/3-kertaisena (ohje pohjaan edellisessä kakussa)


Täyte kopsattu täältä, käytin siis kinder-piirakan kuorrutuksen kakun täytteenä :)


150 g voita

5 dl tomusokeria

4 tl vaniljasokeria

2 keltuaista


200 g maitosuklaata


Vaahdota pehmeä voi ja sokerit valkoiseksi vaahdoksi. Lisää huoneenlämpöiset keltuaiset (kylmistä voi vaahto juoksettua) ja vatkaa vielä hetki.


Levitä kostutetun pohjan päälle tasaisesti (jätä hieman massan alle laitettavaksi) ja laita jääkaappiin jähmettymään.


Sulata suklaa, anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja levitä voikreemitäytteen päälle.


Nosta pohja päälle, kostuta ja levitä loppu kreemi. Mulla kävi vähän köpelösti, tuo kakkupohja oli niin murenevaa että ei oikein saanut tasaisesti levitettyä ja sen kyllä huomaa kakun pinnasta mutta no, pikkuvikoja..


Kauli massasta kakun kokoinen pyöreä levy ja nosta se kaulimen avulla kakun päälle.


Spritsaa tummalla ja valkoisella suklaalla pajunkissoja.


Linnunpesän tein vuoraamalla (pakastimessa jäähdytetyn) pyöreäpohjaisen kulhon kelmulla ja pursottamalla tummalla suklaalla "risuja" ja antamalla jähmettyä kylmässä. Hieman pesä kärsi irrotettaessa mutta onneksi suurin osa säilyi ehjänä!



Reunapursotukset kuohukermaa ryyditettynä kaakaojuomajauhella ja suklaalla (suklaa jäi vähän palasiksi kerman joukkoon mutta eikös tuo vähän (ainakin mielikuvitusta käyttäen) näytä koivuntuohelta (tosin ruskealta..) joten olisko se vähän kuin mämmituokkonen.. :D)


Kakku on tosi makeaa ja toisaalta täytteen olisi voinut tehdä vähän erilailla koska tuohan kovettuu melko kovaksi jääkaapissa, pitää tuota piirakkaakin vielä kokeilla, varmasti toimii paremmin vähän ohuempana tuo täyte/kuorrutus..

torstai 21. huhtikuuta 2011

Appelsiinimuffinssit pääsiäiskoristeilla



kuva on vähän huono kun on illalla otettu, eikä maltettu odottaa aamuun vaan piti saada heti syödä... ;)


4 kpl isoja (tosin kannattaisi tehdä pienempiä, aikamoinen sokeripommi!)


70 g voita

reilu ½ dl sokeria

1 muna

1 1/4 dl jauhoja

vajaa ½ tl leivinjauhetta

vajaa ½ tl vaniljasokeria

1 appelsiinin raastettu kuori

ja 1/4 dl mehua


Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna.

Lisää kuoriraaste, mehu ja kuivat aineet sihdaten, vatkaa tasaiseksi.


Jaa taikina vuokiin.


Paista 200 asteessa noin 17 min. Anna jäähtyä.


Kuorrutus:


75 g voita

2 dl tomusokeria

1 tl vaniljasokeria

1 tl maitoa

vihreää pastaväriä


pieniä suklaamunia

sinisiä nomparelleja


Vaahdota voi & puolet siivilöidystä tomusokerista. Lisää väri, vaniljasokeri, maito ja loppu sokeri sihdaten ja vatkaa kunnolla vaahdoksi.


Pursotin "rairuohon" Städterin isolla spagettityllalla, pienempi toimisi varmasti paremmin, se onkin nyt hankintalistalla!


Asettele ruohon päälle suklaamunat ja ripottele nomparelleja päälle!


AURINKOISTA PÄÄSIÄISTÄ LUKIJOILLENI!

lauantai 16. huhtikuuta 2011

SLY 14 - huhtikuun paketti


Tänään kolahti pakettikortti postiluukusta ja illalla pääsin postista hakemaan paketin, tämän kierroksen viimeisen, joka oli, kuten edellisetkin, upea:



(kuva on aika huono kun ei enää luonnonvaloa riittänyt ja kamerasta oli akku loppu, tämän sain napattua..)


Paketti sisälsi seuraavat jutut:


- kaulintamassaa banaanin ja vadelman makuisina (näitä oon katsellut nettikaupoissa mutten ole raaskinut tilata, ihana päästä kokeilemaan!)

- iso purkki sinisiä nonparelleja (poikia varten, saavat koristella tulevia leivonnaisia)

- Städterin koristelusetti, tylla ja pursotinpusseja (pusseja kuluu paljon, ja kiva päästä kokeilemaan uudenlaista tyllaa ja koristelusetilläkin näyttäisi saavan hienoa jälkeä aikaan)

- Tupperwaren mini-max-kulho (no niin, nyt on sitten ensimmäinen Tupperwaren tuote meidän keittiössä :D)

-keltaista pastaväriä (mulla oli saman värinen purkki mutta huomasin että siitä oli päiväys mennyt jonkin aikaa sitten, joten kiva saada tuoretta tilalle!)

- söpöjä tipu-lautasliinoja

- mahtava suklaataulu ("Luopuisin suklaasta mutten ole luovuttaja" -laitoin jo keittiön seinälle roikkumaan)

- ja kiva kortti, jossa kehoitus leipoa vaikkapa pääsiäiseksi kakku ja koristella se paketin tuotteilla ja paljastus; paketteja on minulle tämän kierroksen ajan lähetellyt Piia Piian jutuista.


Suuret kiitokset sinulle Piia tästä kierroksesta! <3

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Appelsiini-suklaatäytekakku


Äitini ystävä lahjoitti minulle muutamia leivontakirjoja ja toivoi vastalahjaksi kakkua, joten tein nyt syntymäpäiväksi kakun, onnea Maarit, toivottavasti kakku maistuu!



Pohja:


Kinuskikissan mehevä suklaakakkupohja


2 dl jauhoja

1 ½ dl perunajauhoja

3 tl leivinjauhetta

¾ tl suolaa

1 tl vaniljasokeria

1 ½ dl kaakaojauhetta

150 g voita

3 ½ dl sokeria

3 munaa

3 dl kädenlämpöistä maitoa


Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksitellen vatkaten.

Lisää osa yhdistetyistä kuivista aineista sihdaten vaahtoon ja vatkaa sekaisin. Lisää sitten vuorotellen loput kuivat aineet sihdaten ja maito, vatkaa tasaiseksi.


Voitele ja korppujauhota vuoka, kaada taikina siihen, leikkaa taikinan pintaan risti veitsellä.

Epätasaista kohoamista voi myös ehkäistä käärimällä kylmä, märkä pyyhekaistale vuoan ympärille, ekaa kertaa kokeilin ja toimi hyvin!


Paista kakkua 175 asteessa 50-60 min.


Anna seistä kylmässä yön yli ennen täyttämistä.


Täyte:


1:n appelsiinin kuori ja mehua (n. 2/3 dl)

2 keltuaista

½ dl sokeria

½ dl hillosokeria

35 g voita


250 g maitorahkaa

2 dl kuohukermaa

2 liivatetta

2 rkl sitruunamehua


Valmista appelsiinitahna samana päivänä kuin kakkupohja.

Raasta appelsiinin kuori ja purista mehu, lisää ne, sokerit ja keltuaiset kattilaan ja keitä miedolla lämmöllä kunnes sakenee.

Kaada seos kulhoon ja vatkaa kylmässä vesihauteessa kunnes on kuohkeaa vaahtoa. Lisää voi ja vatkaa tasaiseksi.

Laita rasiaan/purkkiin ja jääkaappiin tekeytymään.


Seuraavana päivänä halkaise pohja kolmeen osaan, kostuta maidolla (Jaffa tms olisi varmasti ollut myös toimiva vaan kun ei ollut..).


Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin viideksi minuutiksi, ja sulata ne sitten kiehautettuun sitruunamehuun.


Vatkaa kerma vaahdoksi.


Yhdistä appelsiinitahna ja rahka, lisää liivateliuos ohuena nauhana kokoajan sekoittaen. Lisää rahkaseos kermavaahtoon ja sekoita tasaiseksi.


Jaa seos kakun väleihin, jätä ihan vähän myös pintaa varten.


Anna hyytyä jääkaapissa hetki ennen koristelua.


Koristelu:


250 g keltaista marsipaania

hieman vaahtokarkin makuista kaulintamassaa

1½ prk (=n. 600 g) suklaasikarivohveleita

n. 100 g tummaa suklaata


Sipaise täytettä kakun pintaan marsipaanille tartunnaksi.

Kauli marsipaani ohueksi levyksi ja nosta kakun päälle kaulimen avulla.


Kauli kaulintamassa ohueksi suikaleeksi, ota muotilla kirjaimet ja asettele ne kakun päälle.


Sulata suklaa, sivele sitä vohveleitten reunaan ja asettele ne tiiviisti kakun reunaan.


Sido vielä nauha kakun ympärille.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Valkosuklaa-mustikka-fudget


Tällainen fudgekokeilu tälläkertaa..


Ihan ei toiminut niin hyvin kuin tumma suklaa, palat sulaa tosi nopeasti huoneenlämmössä ja levystä olikin vaikea paloja leikata kun oli niin pehmeää.

Ensi kerralla käyttäisin hieman enemmän suklaata, ja ehkä jotain muuta kuin tuota Pandaa..

Yritin vähän jäljitellä sitä Kalevin (oliko se Kalev?) mustikkavalkosuklaata ja laitoin riisimuroja mukaan, no eipä ihan toiminutkaan samalla lailla kun ajattelin että jäisivät rapeaksi mutta pehmenivätkin sitten :/


Eli ensi kerralla enemmän eri suklaata ja ilman riisimuroja!


Ei nyt sillä että nämä pahoja siltikään olisivat olleet..:



(pääsinpä esittelemään myös ihka uuden Mariskoolini <3 )


1 prk kondensoitua maitoa

350 g valkosuklaata (voisi varmaan laittaa sen 400g?)

nokare voita

35 g kuivattuja mustikoita (Pirkka, jos oikein mustikkaista haluaa niin voisi laittaa koko pussin (70g))

1 dl riisimuroja


Laita maito, suklaa ja voi kattilaan. Kuumenna miedolla lämmöllä kokoajan sekoitellen kunnes on sulanut tasaiseksi.

Lisää mustikat ja riisimurot, sekoita ja kaada leivinpaperilla vuorattuun vuokaan.


Anna jähmettyä jääkaapissa ja leikkaa paloiksi.

torstai 7. huhtikuuta 2011

Cappucino-suklaa-Brita


Tälläinen kokeilu..



Pohja:

125 g pehmeää voita tai margariinia

1 dl sokeria

2 keltuaista

1,5 dl jauhoja

1 tl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta

1 rkl kaakaojauhetta

1 dl maitoa



Marenki:

2 valkuaista

1,5 dl sokeria


Täyte:

1½ dl kuohukermaa

1 pss Nestlen cappucino-jauhetta

100 g tummaa suklaata


2½ dl kermaa vaahdotettuna


Vaahdota valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi (niin että kestää kulhossa vaikka käännät sen nurin päin) ja laita syrjään äläkä kolistele mihinkään.

Vaahdota voi ja sokeri, sihtaa joukkoon kuivat aineet vuorotellen maidon kanssa.

Levitä taikina öljytylle leivinpaperille uuninpellille. Levitä taikinan päälle marenki.

Paista 175 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia, kunnes marenki on saanut vähän väriä.

Jätä jäähtymään
.


Valmista suklaakastike: laita kattilaan kerma, sekoita siihen cappucinojauhe. Kuumenna kiehuvaksi, älä keitä, ja lisää suklaa paloina, sekoita kunnes sulaa tasaiseksi. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi ettei sulata kermavaahtoa.


Leikkaa pohja joko puoliksi tai neljään osaan ja irroita veitsellä varovasti leivinpaperista.


Valuta kastiketta pohjan päälle, levitä päälle kermavaahtoa ja peitä pohjalla, toista jos teet korkeamman kakun. Valuta koristeeksi vielä suklaakastiketta päällimäisen pohjan päälle.


Tarjoa heti!




keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

SLY 15


15.-kierrokselle on ilmottautuminen käynnissä, kaikki vaan mukaan leikkiin!


Suolapähkinä-suklaafudget


Aiemmin yritin tehdä suklaafudgea samoilla suhteilla kuin candy melts-fudgea, joka ei siis ihan onnistunut, Mimmi M. sitten vinkkasi oikean reseptin ja sitä piti tietenkin testata, ja hyvää oli, kiitos kovasti Mimmi!



1 prk kondensoitua maitoa (n. 400g)

350 g suklaata (käytin Fazerin tummaa suklaata)

2 rkl voita

n. 2 dl suolapähkinöitä


Laita maito, voi ja suklaa kattilaan. Kuumenna pienellä lämmöllä sekoitellen kunnes suklaa on sulanut ja seos on tasaista. Rouhi pähkinät pienemmiksi ja sekoita seokseen.

Vuoraa vuoka leivinpaperilla ja kaada seos siihen, tasoita pinta.

Anna jähmettyä jääkaapissa muutama tunti.


Leikkaa paloiksi.


Tätä täytyy kyllä kokeilla vielä eri suklailla ja pähkinöillä, ja niitä kuivattuja marjojakin voisi johonkin väliin kokeilla ja mitähän kaikkea sitä keksisikin..

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Mariannemarengit


Jäi valkuaisia yli kun tein crème brûléet , kokeilin niistä ensimmäistä kertaa elämässäni marenkeja. Esikoinen sai samalla harjoitella pursottamista!



3 valkuaista

3 dl sokeria

1 tl omenaviinietikkaa

½ dl mariannecrushia (olisi voinut laittaa enemmänkin, ei maistuneet kovin vahvasti)


Vatkaa valkuaisia ja 1 dl sokeria muutaman minuutia ajan. Lisää loppu sokeri ja vatkaa vielä reilu 5 min. Lisää etikka ja vatkaa vielä hetki.

Sekoita mariannemurska vaahtoon ja pursota leivinpaperille ruusukkeita.


Paista 75 asteessa noin 2½h.


Ohje Open Cafesta.

Savukinkkukakku


Tätäkin ristiäisten kahvipöydässä.


Sain ohjeen sly-paketissa 13.-kierroksella.

Alkuperäisessä ohjeessa on käytetty kylmäsavuporoa, mutta kaupassa kun sitä katselin niin näytti tosi sitkeältä (plus oli myös niin hirveän hintaista) että päätin vaihtaa sen kinkkuun.


Kiillekään ei mielestäni tähän sopinut, ehkä erilainen, vahvempi ja ei-niin-makea mehu olisi toiminut paremmin..


Mutta itse kakku oli kyllä hyvää!



Pohja:


225 g hapankorppuja

½ tl mustapippuria

150 g voita sulana


Täyte:


7½ liivatetta

300 g savukinkkua (/kylmäsavuporoa)

(1 pieni sipuli, itse en laittanut koska unohdin ostaa :D)

300 g aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa


300 g maustamatonta tuorejuustoa

300 g kermaviiliä

6 dl vispikermaa

1½ dl kurkkusalaattia (ei sinappista)

1 ruukku persiljaa silputtuna

1 tl rouhittua mustapippuria

1½ dl laimennettua sitruunamehua


Karpalokiille:


5 dl sokeroitua & laimennettua karpalomehua

4½ liivatetta


Murskaa hapankorput hienoksi. (Laitoin ensin korput muovipussiin ja murskasin kaulimella karkeaksi, sitten vielä laitoin murut tehosekoittimeen ja jauhoin hienoksi) Sekoita joukkoon mustapippurirouhe ja voisula, painele leivinpaperoidun irtopohjavuoan (26-28 cm) pohjalle.


Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.


Leikkaa kinkku pieniksi kuutioiksi (ja silppua sipuli).

Sekoita tuorejuustot ja kermaviili notkeaksi tahnaksi.

Sekoita kaikki aineet yhteen lukuunottamatta sitruunamehua ja liivatteita.

Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja liuota liivatteet siihen. Sekoita neste täytteeseen.

Kaada täyte hapankorppupohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa peitettynä yön yli.


Valmista kiille; laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Ota ½ dl mehua ja kuumenna kiehuvaksi, liuota liivatteet siihen ja sekoita loppuun mehuun.

Kaada varovasti kakun päälle ja anna hyytyä vähintään 3 tuntia.