maanantai 3. maaliskuuta 2014

3v-synttäritarjoilut: piimäkakku, rapupiirakka, keksisuklaakakku

Nuorimman pojan kolmevuotissynttäreitä juhlittiin jo viime kuussa.
Uunimme hajosi juuri sopivasti samalla viikolla, kun paistoin synttärikakkupohjaa, säikähdin kun se vähän unohtui uuniin, ja en sitten edes kokeillut onko kypsää kun oli yli puoli tuntia liikaa uunissa, kumosin sen ja se levisi taikinana lautaselle..
Huoltomies kävi uunia kurkkaamassa ja vastus oli sökönä, uusi uuni luvattiin vasta seuraavalle viikolle, joten sinnikkäästi yritin sitten paistaa tarjottavat jotenkuten toimivalla uunilla.
Ja sainkin kakkupohjan paistettua, jos ei otettu huomioon että se oli palanut pinnalta ja raaka sisältä... Piirakkapohjan esipaistoin kypsäksi ja täytteen annoin olla sen aikaa että hyytyi, mutta osa ravuista olikin sitten jo kivikovia..
Mutta hyvin nuo kuitenkin hävisivät ;) Piimäkakkuun ei uunia tarvittukaan ollenkaan.

 Kakkuun sankari valitsi kakkukuvan kaupasta, vaikka ensin meinasin että yritän maalata kuvan, mutta aika taas tuli vastaan..
Reunoille vohveleita, itse kakusta tein vielä uusinnan Leivontafoorumin haastetta varten, siitä lisää myöhemmin...

 Piirakan täytteessä oli jokiravun pyrstöjä, sipulia, ruohosipulia, ranskankermaa ja munia.
Piimäkakun ohje Kattipaakarilta.
Pohja 
200 g kaakaotäytekeksejä
Täyte
1 dl sokeria  
2,5 dl vispikermaa  
2 tl vaniljasokeria  
4 dl piimää 
3 rkl sitruunamehua  
5 liivatetta 

Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Öljyä vuoan reunat ja tomusokeroi ne, näin saat kakun irtoamaan siististi vuoasta ja reunat jäämään tasaiseksi.
Murskaa keksit ja painele ne tiiviisti vuoan pohjalle.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen (anna liota vähintään 5 minuuttia). Vatkaa vispikerma sokerien kanssa vaahdoksi ja lisää piimä joukkoon. Kiehauta sitruunamehu. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liota ne kuuman sitruunamehun joukkoon. Lisää liivatemehuseos täytteeseen ohuena nauhana kokoajan vatkaten.
Laita kakku hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Kakun hyydyttyä siivilöi päälle kaakaojauhe ja irrota sen jälkeen vuoasta. Koristele marjoilla.
 
Tein itse kakun kokonaan Tupperwaren Extra Chef:lä, ensin pohjan, jonka jälkeen pesaisin säiliön ja vaahdotin kerman ja lisäsin muut aineet. Helppoa :)
Ja oli todella hyvä kakku, raikas eikä liian makea. Mansikat sopi oikein hyvin kakun kanssa, vaikka olisihan tuon voinut hienomminkin koristella kuin tuollaisella keolla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti