tiistai 7. helmikuuta 2012

Karppi-runebergin tortut


Tulipahan kokeiltua :D Ei ihan samanlaisia tietenkään olleet kuin "aidot", mutta kyllähän nuo vaalikahvien kanssa alas meni :)



200 g pehmeää voita

1½ dl makeutusainetta

2 munaa

2 dl mantelijauhoa

2 dl mantelirouhetta

2 dl murskattuja karppipipareita

1 tl leivinjauhetta

1 tl piparkakkumaustetta


"hillosilmä"

200 g vadelmia

1 dl vettä

3 rkl vadelmamehua (sokeritonta)

3 liivatetta


25 g voita

makeutusainetta


Vatkaa voi ja makeutusaine sekaisin. Lisää munat yksitellen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne seokseen, sekoita tasaiseksi.

Jaa taikina vuokiin (käytin ihan muffinssipeltiä & -vuokia), tästä määrästä tulee 12 torttua.


Paista 175 asteessa reilu puoli tuntia.


Anna jäähtyä.


Laita liivatteet likoamaan. Laita vadelmat, vesi ja mehu kattilaan, keitä viisi minuuttia. Lisää liotetut liivatteet seokseen ja anna jäähtyä hieman, n. huoneenlämpöiseksi.


Vatkaa voi ja maun mukaan makeutusainetta vaaleaksi vaahdoksi ja laita vaahto pursotuspussiin.


Tee torttuihin pieni kolo lusikalla, lusikoi siihen vadelmahyydykettä. Pursota sitten voivaahdosta rengas vadelmasilmän ympärille ja laita jääkaappiin hyytymään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti